Olen pitkään ihmetellyt sitä miksi yhteiskunnassamme naisen rooli "kuuluisi" olla tietynlainen? Naisen odotetaan olevan valmis lisääntymään, palvelemaan miestä, tekemään kotitöitä, kasvattamaan lapsia,siivota, pyykätä..ja lista on loputon. Tiedän, että on paljon naisia jotka eivät tähän ala, mutta on paljon niitä jotka nauttivat sellaisesta. Mutta, mihin hävisi ihmisen halu antaa aikaa itselleen?

Minä, kohta 26-vuoden iässä olen naimaton, lapseton, urallani eteenpäin pyrkivä nainen.  Asiakaspalveluammatissa törmää todella usein tällaisiin stereotypioihin kun ulkopuoliset minulle tuntemattomat ihmiset (asiakkaat)kuvittelevat minun haluavan elämältäni muuta(siis jos olemme päässeet sellaiselle keskustelutasolle jossa he kertovat elämäntarinaansa ja kysyvät lopulta minulta "entäs sinä, sulla varmaan on jo lapsia?). Siihen sitten  vastauksen kuultuaan, saan sääli-katseita "kyllä sieki vielä ehit", vaan entä jos en halua? Entä jos pelkkä ajatus perheenlisäyksestä kuvottaa ja oksettaa? "kyllä sieki vielä ehit"- lause ei minun tapauksessani olisi kovin toivottu. Sellainen saa minussa heräämään pienen paholaisen, enkä osaa muuta vastata ku "no, minä en halua lapsia". Sen sanottuani yleensä keskustelu menee oudoksi ja saan kummastuttavaakin kummastuttavamman katseen. On vaikeaa olla nainen joka haluaa vain keskittyä itseensä sekä toiseen osapuoleen.

Tässä hiljattain olimme miesystäväni kanssa viihteellä ja meidän pöytäämme istui hiukan iäkkäämpi, todella kovassa kaasussa oleva nainen. Hetkiä kului muutama kunnes nainen kumartui meidän puolellemme pöytää ja aloitti keskustelun "hei, mä en tunne teitä mutta teille tulee vauva". En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta mitä koin sillä hetkellä. "hei vittu näytänkö siltä että tähän jotain määkivää tarvitsen?". Yritimme miesystäväni kanssa sanoa kauniisti ja hillitysti että "ei ,me  emme pidä lapsista, emme halua niitä ikinä". Mutta nainen jatkoi ja jatkoi tätä yksinpuheluaan "muttaku minä tiedän että teille tulee tyttövauva". Aikani jaksoin sitä kuunnella, mutta niin lyhytpinnaisena ihmisenä, sekä kahdenkeskistä rauhaa rakastavana tokaisin naiselle "jos et nyt piä turpaasi kii, niin pyyhin sun naamalla tuota lattiaa". Nainen hiljeni, peräytyi, mykistyi....mission accomplished! Ja saimmekin loppuillan olla kahdestaan mieheni kanssa...kiroamalla kaikki ympärillä pörräävät idiootit alimpaan helvettiin. What a night! :-)

Joten, kysymys kuuluukin, jos naisen oletetaan parisuhteessa haluavan lisääntyä ja kansoittaa maapalloa, mitä mieheltä odotetaan?Että  Se tuo palkkapussin kotiin jolla sitten kustannetaan lasten jalkapalloharrastus?  Miksi mies ei voisi tehdä samanlaista uhrausta kun nainen; synnyttämällä, venymällä koosta 38 kokoon 44, kuulemaan lausetta "kyllä sä niistä kiloista eroon pääset", saamalla raskausarpia ympäri kehoansa, maitoa täynnä olevat rinnat, keskittymällä ainoastaan siihen pieneen ihmiseen joka revenneestä jalkovälistä on ulos tullut?

Kun ei mies pysty sellaiseen uhraukseen, ei ole mitään millä mies pääsisi "tasoihin" naisen kanssa. Nainen on saanut tämän "ilon" itselleen ihan kokonaan.

Minä en sellaista uhrausta aio tehdä. Haluan nähdä, kokea, matkustaa, viettää laatuaikaa miehen kanssa aina kun mahdollista, sekä muutenkin elää jokaisen päiväni kuin se olisi viimeiseni.

Kaikkia ihmisiä ei vain ole luotu lisääntymään, minä olen yksi niistä. Olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä,  minulla on omia henkilökohtaisia tavoitteita niin paljon saavuttamatta että ei minulla olisi aikaa eikä mielenkiintoa alkaa kotiäidiksi. Ehkä minulta uupuu jokin äitiysgeeni, toivon että sitä ei minulle koskaan tulekkaan.

Antaa kaikkien kukkien kukkia sellaisina kuin ne on.

 

"sex,drugs & rock'n'roll!"